Totin Nurkka

 Intro

Etusivu
Toti
Yhteyslomake


 Mietteet

Utopia

 Kujeet

Anonymiteetti
Asiattomuudet
Sotkusilppu
Teksti


 Epätaide

Epätaiteen alkeet
Kuvanlaadun parannus


 Psykometria

MSI-BPD

 Skriptit

merkkisiivous.sh
m358.sh
IRC-gateway


 International

Web proxies

 Utopia

Minkälainen olisi ihanneyhteiskuntani? Pyrin kuvailemaan hahmotelmaani sellaisesta tässä. Pitkälti kuvailen utopiaa, mutta siinä on myös inhorealistisia piirteitä. Sanoisin sitä ambivalentiksi utopiaksi, joka nojaa teknokraattiseen rationalismiin ja utilitarismiin.

Valtio
Koko maailma on yksi valtio. On ihmiskunta. Kansallisromantiikka sallitaan laissa, mutta sitä vieroksutaan Systeemin toimesta hieman samaan tapaan kuin tiettyjä rasistisia termejä vieroksutaan nyt, vaikka niiden käyttö itsessään ei ole laitonta. Uskontoa ja perinteisiin perustuvaa dogmaattisuutta samaten vieroksutaan, mutta nekin sallitaan. Monikulttuurisuuden tai eriytymisen sijaan yhtenäiskulttuuri on pyrkimyksenä, ja yhtenäiskulttuuria edistää teknologinen kehitys (konekääntäjät, internet) ja kenties "maailmankieli", joka suunnitellaan esperanton tavoin helpoksi, alkeet osaavalle helposti konekäännettäväksi ja laajemman hyväksynnän saamiseksi se ottaa vaikutteita erilaisista suurista kieliryhmistä eikä ole puhtaasti länsimainen esperanton tavoin.

Sukupuoli
Ihmisillä ei ole Systeemin silmissä sukupuolta, kuten ei ihmisille rekisteröidä etnisyyttä tai ihonväriäkään. Näinollen sukupuoli jää epäviralliseksi ja vaikka termejä "mies" ja "nainen" tietenkin arjessa käytetään, sukupuolen merkitys on vähäisempi kuin nyt. Ihanteellisessa tilanteessa termit "mies" ja "nainen" merkitsevät yhtä paljon kuin termit "blondi" tai "brunetti" nykyään. Sukupuoli, kuten ihonvärikin, otetaan huomioon vain silloin, kun se on ehdottomasti perusteltua, kuten lääketieteessä. Potilaalta, jolla on peniksen sijasta vagina lienee turha etsiä eturauhassyöpää ja tumma iho suojaa ihoa palamiselta paremmin kuin vaalea, mutta toisaalta voi olla Lapin oloissa luontaista D-vitamiinin saantia ajatellen ongelmallinen. Transsukupuolisten kehodysforiaan suhtaudutaan samoin kuin muunlaiseen kehodysforiaan, eikä juuri sen hoitamista yliresursoida. Mikäli henkilö kokee sukupuolielimensä vääränlaiseksi, siihen suhtaudutaan samoin kuin siihen, että henkilö kokee korvansa vääränlaisiksi.

Uskonto
Uskonto sallitaan, mutta sitä vieroksutaan Systeemin toimesta. Systeemillä ei ole siteitä uskontoihin ja ne toimivat omilla säännöillään, samojen lakien puitteissa kuin muutkin yhteisöt. Ihmiset siis saavat vapaasti perustaa uskonnon, joka vihkii vaikkapa vain "miehen ja leivänpaahtimen" välisiä avioliittoja ja kutsua noita avioliittoja millä termillä haluavat, mutta Systeemin silmissä on "rekisteröityjä parisuhteita". Käytännössä usein tämä tarkoittaisi sitä, että systeemin silmissä "henkilö A ja henkilö B rekisteröivät parisuhteensa", mutta oman uskonnollisen yhteisön kielessä "mies ja nainen menevät naimisiin ja ovat avioliitossa". Jokainen uskonnollinen yhteisö saa vapaasti päättää, keitä se vihkii avioliittoon eikä "avioliittoa" Systeemin silmissä siis ole.

Sosialismi
Systeemi ei ole kommunistinen, mutta sitä voisi luonnehtia sosialistiseksi. Tuotantovälineet on ihmiskunnan yhteisomistuksessa, mutta työn määrästä ja laadusta riippuen töiden palkat ovat erit. Toimettomille taataan peruselintaso negatiivisen tuloveron avulla. Työtehtäviä vailla olevia onkin paljon johtuen teknologisesta kehityksestä, jossa tekoäly ja muut koneet vievät suuren osan tämänhetkisistä ihmisten töistä. Eri työtehtävien palkat pyritään säätämään demokraattisesti. Pyrkimyksenä on kannustaa työntekoon, mutta vain siinä tapauksessa, jossa työ on hyödyllistä ihmiskunnalle tai vähintään neutraalia haitta/hyötysuhteen osalta. Perintö- ja lahjaverot olisivat ihanteellisesti suuret, koska ihminen ei ole itse ansainnut tällaista perintörahaa työllään. Toisaalta ihmisillä on taipumus suosia tiettyjä ihmisiä, usein omia lapsiaan, ja tämä inhimillinen piirre otetaan huomioon hakien kompromissiratkaisua. Koen, että kommunismi tasapäistää liikaa eikä kannusta mihinkään, mutta että toisaalta kapitalismi on epäoikeudenmukaista rahan tullessa korostetusti rahan luokse ja haen siksi kultaista keskitietä, joka pyrkii samanaikaisesti työn kannattavuuteen antamatta raharikkaille epäreilua etulyöntiasemaa.

Haittatyö
Melko suuri osuus työstä on haittatyötä tai hyöty/haittasuhteen osalta neutraalia. Haittatyö on sellaista työtä, joka aiheuttaa kokonaisuutena ihmiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä ja neutraalilla työllä tarkoitan sellaista työtä, joka aiheuttaa ihmiskunnalle hyötyä ja haittaa jotakuinkin samassa suhteessa. Koska ihmisillä on erilaiset arvot, objektiivisesti ei hyötyä ja haittaa voi määritellä. Valtaosa ihmisistä lienee silti sitä mieltä, että esimerkiksi sairaanhoitajan työ on hyötytyötä, koska siinä pyritään edistämään sairaan ihmisen tervehtymistä tai kärsimyksen vähentämistä ja toisaalta, että suuren tupakkayhtiön lakimies tekee haittatyötä auttaessaan tupakkayhtiötä peittelemään tupakoinnin terveyshaittoja. Arkisempi esimerkki haittatyöstä on myyjä, joka pyrkii myymään naiiveille vanhuksille turhaa tavaraa, sillä periaatteessa kyseessä on tietoinen, joskin laillinen huijaus, jonka lisäksi turhan tavaran valmistus haaskaa luonnonvaroja.

Kriminaalipolitiikka
Kriminaalipolitiikassa tavoitteena ei olisi "kosto" "pahoille" ihmisille, vaan se pyrkisi turvaamaan yhteiskunnan toimivuuden ja ennaltaehkäisemään rikoksia. Perusajatus olisi kärjistetysti, että yhteiskunta on turvaton eikä toimi, jos ihmisiä saa tappaa rangaistuksetta, ja että rangaistuksen uhka vähentää ihmisten tappamista. Ei siis, että ihmisen tappanutta pitää rääkätä. Rikosten rangaistukset säädettäisiin utilitaristisesti tilastonikkarien toimesta ja tunteilulle tai rangaistuspopulismille ei annettaisi sijaa. Esimerkiksi rattijuopumusten rangaistusasteikkoa ei alettaisi viilaamaan siksi, että yksittäinen rattijuopon yliajama lapsi aiheuttaa mediakohun, vaan rangaistus määritellään rattijuopumusten aiheuttaman tilastollisen uhan mukaan suhteessa muihin rikoslajeihin, jotka aiheuttavat vastaavanlaista uhkaa, tässä tapauksessa uhkaa ihmisten hengelle tai terveydelle.

Päihdepolitiikka
Ihmisten pyrkimys päihtymiseen tunnustetaan eikä asiaa pidetä tabuna. Primitiiviset päihteet, kuten alkoholi, pyritään korvaamaan täsmäpäihteillä. Täsmäpäihteitä kehitetään samalla periaatteella kuin tänä päivänä lääkkeitä. Esimerkiksi valtavirtapäihde alkoholi, primitiivinen tekninen liuotin, tuhoaa ihmisen fyysisesti, jonka lisäksi se vaikuttaa usealla eri tavalla mielihyvää tuottavasti, joka lisää sen koukuttavuutta. Alkoholilla on kolme erilaista mielihyvää tuottavaa vaikutusmekanismia, joista yksi perustuu bentsodiatsepiinien tavoin GABA-reseptoreihin, toinen muistuttaa opioideja ja kolmas on dopamiiniin perustuva. Moni kuitenkin alkoholisoituu esimerkiksi ujouden vuoksi, eli kaipaa sinänsä ihmisten seuraa, mutta jännittää ilman alkoholia liikaa, ja ottaisi mieluummin kevyemmän vaihtoehdon, vaikka se ei olisikaan niin euforisoiva. Täsmäpäihteet eivät olisi varmasti haitattomia, mutta ne eivät tappaisi ihmistä maksakirroosiin nelikymppisenä eikä aiheuttaisi niin levotonta käytöstä kuin mitä alkoholi voi aiheuttaa.

Ruoka
Erilaista teknologiaa, kuten geeniteknologiaa, pyritään hyödyntämään, mutta ihmiskunnan ja muiden tuntevien olentojen etu edellä. Eläinperäiset tuotteet pyritään korvaamaan eläinoikeus- ja resurssitehokkuussyistä kasvispohjaisella ruoalla ja "teknoruoalla" kuten labralihalla. Eläinten tappamiselta ei voida täysin välttyä ja se toki hyväksytään. Eläimille siis ei anneta ihmisoikeuksia, mutta ylilyönnit eläinten kaltoinkohtelussa ja resurssien haaskaamisessa ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi pyritään kitkemään. Esimerkiksi tuholaistorjuntaa ja hoidollista metsästystä (ja siis lihansyöntiä koska olisi järjetöntä haaskata liha) jatketaan edelleen. Tällä hetkellähän länsimaissa lihaa tehotuotetaan epäoikeudenmukaisesti ja myös ylensyödään siinä määrin, että se on terveydelle vahingollista.

Yksilönvapaus
Pääsääntönä on, että ihmisiä ei pyritä suojelemaan itseltään kuin niissä tapauksissa, joissa näyttö suojelemisen tärkeydestä on kiistatonta. Toisten perhearvot tai tunnepohjaiset kauhu- ja inhoreaktiot eivät oikeuta asioiden kieltämistä vailla tieteellistä näyttöä. Esimerkiksi eutanasia on laillistettu, perusteena yksilönvapaus, resurssien optimoitu kohdistaminen (sairaanhoidon rajalliset resurssit on parempi kohdistaa niihin, jotka hoitoa haluavat kuin niihin jotka haluaisivat kuolla), "kansantaloudelliset" syyt ja inhimillisen kärsimyksen vähentäminen.

Ihmiskunnan koko ja resurssien riittävyys
Ihmisten määrää pyritään kontrolloimaan resurssien riittävyyden takaamiseksi. Kontrollointi tapahtuu ensisijaisesti pehmein keinoin, eli turhan intrusiivisia toimia kuten pakkosterilisaatioita ei käytetä. Pehmeitä keinoja ovat erilaiset taloudelliset kannustimet ja rumasti sanottuna "aivopesu" eli se, että peruskoulusta alkaen kasvatetaan ihmisiä ymmärtämään tilanteen ongelmallisuus ja luomaan ihannekuvaa resurssitietoisesta lastenhankkijasta.