Mietteet / Sosiaaliturvasta

Esittelen tässä joitakin puoliharkittuja näkemyksiäni sosiaaliturvasta, toukokuulta 2026, sellaisen mielenterveys- ja päihdetaustaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei ole koskaan ollut palkkatöissä. Siinä on niin vasemmistolaisia, liberalistisia kuin konservatiivisiakin elementtejä ja kokonaisuutensa se ehkä edustaa lähinnä sosiaalidemokraattista reformismia ollen kuitenkin kriittisempi ja käytännönläheisempi kuin puolueiden virallinen linja.

Sosiaaliturvan heikennykset edistävät työehtojen polkemista

Vaikka sosiaaliturva rahoitetaan myös työssäkäyvien maksamista veroista, sosiaaliturvan taso vaikuttaa työehtoihin. Näinollen asetelma, jossa sosiaaliturvaa heikennetään, johtaa myös työntekijän huonompaan asemaan, sillä työttömyydestä tulee vähemmän haluttavaa ja tämän myötä työntekijöiltä voi vaatia esimerkiksi samoja suorituksia pienemmällä palkalla.

Toimeentulotuen perusosan leikkaukset kohdistuvat heikoimpiin

Jos ei ole kyse päihdeongelmaisesta, toimeentulotuen perusosan leikkaus 50 prosentilla ei tapa ihmistä nälkään, mutta miltei kaikki tulot menevät ruokaan. Jos ihmisiä, jotka ovat pitkäaikaisesti 50 prosentilla alennetulla toimeentulotuella tarkasteltaisiin ryhmänä, voitaisiin todeta näiden pääsääntöisesti olevan käytännössä työkyvyttömiä ja että usein nämä täyttäisivät todellisuudessa jonkun työkyvyttömyysetuuden kriteerit.

Tästä seuraa tilanne, jossa työkyvyttömät ihmiset joko pääsevät eläkkeelle, joka on tavallisia työttömän etuuksia parempi, tai vaihtoehtoisesti tippuvat työttömän etuuksia huonommille etuuksille. Keskenään varsin samankaltaisessa tilanteessa olevia yksilöitä kohdellaan ristiriitaisesti, kun osaa kohdellaan rivityötöntä selvästi huonommin ja osaa paremmin.

Kurjistaminen aiheuttaa rikollisuutta

Johtuen siitä, että toimeentulotuen saajissa on paljon elämänhallintaongelmaisia, tuo pieni raha ei usein riitä. Ankarat leikkaukset madaltavat kynnystä rikollisuuteen. Näpistysten kaltaiset pikkurikokset lisääntyvät. Pikkurikollisuuden yleistyminen trivialisoi sen ja tekee siitä vähemmän leimaavaa. Yhteenotot järjestelmän kanssa luovat näpistelijälle kriminaalin identiteetin, jonka myötä kynnys siirtyä muuhunkin rikollisuuteen samalla alenee. Kriminaali-identiteetin syntymistä edesauttaa tilanne, jossa todella monet muut ympärillä ovat samassa tilanteessa.

Tämä kokonaisuus kasvattaa poliisin, oikeuslaitoksen, vankeinhoidon ja kaljakauppiaan kuluja. Kriminaali-identiteetti madaltaa pienistä omaisuusrikoksista muiden turvallisuutta suoraan vaarantavaan rikollisuuteen siirtymisen kynnystä, varsinkin jos päästään siihen vaiheeseen, jossa vankilassa käydään ensimmäinen pitempi reissu. Perinteisesti on sanottu, että vankilat toimivat "rikollisten korkeakouluna" ja että ehdottomia tuomioita tulisi siksikin välttää, mutta väitän että kyse on yhtä lailla rikollismaailman toimintatapojen trivialisoitumisesta sellaiselle ihmiselle, joka on viettänyt pitempiä aikoja rikollisten ympäröimänä. Yhteiskunnan taholta epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu on myös tekijä, joka osaltaan edesauttaa päällepäin sosiopaattimaisen mielenlaadun kehittymistä. Koiran halu purra ruokkivaa, paijaavaa kättä on vähäisempi kuin tympeän käskyttäjän ja alistajan, joka hädin tuskin antaa tarpeeksi ruokaa hengissäpysymiseen.

Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen on liiaksi arpapeliä

Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen riippuu mahdollisesti yhtä paljon potilaan kyvystä ja aktiivisuudesta ongelmiensa ilmituomisessa kuin henkilön todellisesta työkyvyttömyydestä. Kaikkein huonovointisimmat potilaat eivät oireile näkyvästi julkisesti. He eristäytyvät kotiinsa käyttämään päihteitä. Päihde on tyypillisesti alkoholi, koska näillä ihmisillä ei ole ihmiskontakteja, ja laittomien päihteiden saaminen yleensä edellyttää niitä. Heidän heikko psyykkinen vointinsa rajoittaa toimintakykyä niin, etteivät he ilmoittaudu työttömäksi ja täten päätyvät alennetulle toimeentulotuelle. Samaten he kammoavat psykiatrian hoitohenkilökuntaa ja oikeastaan kaikkia kontakteja ihmisiin ja yhteiskuntaan.

Lievän älyllisen kehitysvamman omaavien ihmisten ryhmä on yksi näkyvä esimerkki ryhmästä, jossa ihmiset ovat käytännössä yhtä lailla työ- tai työllistymiskyvyttömiä, mutta satunnaisista syistä toisia roikotetaan vanhuuseläkeikään asti työvoimaviranomaisten pompoteltavana ja toiset päästetään eläkkeelle jo nuorena.

Tärkeä tekijä on myös hoitavan lääkärin asennoituminen ja kirjalliset kyvyt. Osa lääkäreistä suhtautuu myötämielisesti tällaisiin potilaisiin kun taas osa näkee nämä vätyksinä, jotka eivät ansaitsisi muita toimettomia parempaa tulotasoa. Hoitava lääkäri on saattanut sanoa potilaalle, ettei rupea kirjoittamaan tälle B-lausuntoa sairauspäivärahaan, koska potilas rupeaisi hyvällä etuudella lorvimaan liikaa. Lääkäri siis ei kyseenalaistanut potilaan sairauden laatua suhteessa sairauspäivärahan ehtoihin, vaan toi omat yhteiskunnalliset asenteensa esiin.

Lääkärin myötämielisyys ei itsessään riitä; lääkärin tulee myös taitaa vakuutuslääkärien kapulakieli, mutta on yleistä ettei lääkärit tätä osaa, ja siksi eläkehakemuksia hylätään ihmisiltä, joille toinen lääkäri olisi osannut kirjoittaa asianmukaisen, eläkepäätökseen johtavan lausunnon.

Kunnille eläkeläinen tulee työtöntä edullisemmaksi, sillä työmarkkinatuista ja toimeentulotuesta kunta joutuu maksamaan osansa, mutta eläkkeistä ei. Lisäksi työkyvyttömyyseläkeläisellä on ylimääräistä rahaa käytössään ja kuntalaisilla on taipumus kuluttaa palveluita omassa asuinkunnassaan, joka on kunnalle edullista lisätessään palveluiden kulutusta ja siten työllisyyttä kunnassa. Siksi kunnat ovatkin ostaneet eläkelausunnonlaatimispalveluita ulkoiselta taholta, kuten Ilkka Taipaleelta, joka on tunnettu myötämielisyydestään työkyvyttömiä kohtaan ja joka lisäksi oli raudanluja ammattilainen vakuutuslääkärien kapulakielen taitajana.

Sosiaalietuuksien välillä on epäoikeudenmukaisen suuret tasoerot

Esittäisin, että suurista toimeentulotuen perusosan leikkauksista, kuten 50%, tulisi luopua ja ne korvata aiemmalla järjestelmällä, jossa tuen leikkaus oli enintään 20%, jos asiakas suostuu käymään edes palvelutarpeen arvioinnissa Kelan sitä vaatiessa.

Esittäisin myös, että kansaneläke takuueläkkeineen on se sosiaaliturvan muoto, jonka rahamäärää tulisi alentaa, poistamalla takuueläkkeen joka onkin melko tuore keksintö. Ennen takuueläkettä työkyvyttömyyseläkeläisten ja työmarkkinatuella olevien tulotaso oli jotakuinkin samanlainen. Kansaneläkkeen ja takuueläkkeen yhdistelmä on niin iso, että se houkuttaa ihmisiä pikemminkin pysymään sairaana kuin "kuntoutumaan".

Tavallista on, että psykiatriset potilaat juonittelevat kuntoutustuella; heidän päämääränään on pysyvä eläke, jota ennen kuntoutustukijakso pitää sietää. Harvoin täysin terveet alkavat esittää sairasta, mutta yleistä on, että psykiatrisia ongelmia on alkujaan oikeastikin ollut, ja kuntoutustuelle pääsystä seuranneen tulotason nousun seurauksena potilas innostuu eläkkeestä pysyvämpänä ratkaisuna eikä haluakaan "kuntoutua", ainakaan lääkärin silmissä, ennen kuin päätös pysyvästä eläkkeestä on saatu. Tästä seuraa omien ongelmien liioittelua, etuuksien myöntämiseen vaikuttavien asianhaarojen, lähinnä päihdeongelman salaamista (päihdeongelmaisten eläkkeisiin suhtaudutaan Kelassa nuivasti katsoen psyykkisen huonon voinnin itseaiheutetuksi) tai lääkkeiden käytön teeskentelyä, eli määrätyt lääkkeet kyllä ostetaan Kelan ja psykiatrin hämäämiseksi mutta jätetään oikeasti syömättä.

Sekään ei tunnu oikeudenmukaiselta, että moni työkyvyttömyyseläkeläinen näyttää itse tehneen itsestään "hullun" käyttämällä huumeita paljon ja pitkään, ja saa tästä toiminnastaan "palkkioksi" vapautuksen työvoimaviranomaisilta ja hyvän tulotason. Pyöristelisin kulmia toteamalla, että palkkion lomassa tulee tietenkin myös ongelmansa, kuten elinikäinen klotsapiinilääkitys, ja että tämä on vain vaikutelma, joka minulle on syntynyt monista mielenterveyseläkeläisistä ja vieläpä toteamalla, että on monesti vaikeaa sanoa mikä oli lopulta syy ja mikä seuraus.

Toimeentulotuen tosiasiallinen luonne on muuttunut saamisen ehtojen pysyessä ennallaan

Toimeentulotuen käyttö on muodostunut niin valtavirtaiseksi, että sen saamisen ehdot tekevät siitä liian passivoivan ja rajoittavan nykyisellään. Toimeentulotuki miellettiin alkujaan väliaikaiseksi turvaksi hätätilanteessa, mutta siitä on tullut useille pitkäaikaisempi tulonlähde, koska muut tuet ovat jääneet jälkeen ostovoimassa tai niiden saamisen ehdot ovat tiukentuneet. Toimeentulotuen saamisen ehdot tulisi muuttaa löysemmäksi. Voi olla järjetöntä mennä lyhytaikaisesti töihin, koska palkasta kertyneet säästöt vähenisivät jälkikäteen toimeentulotuesta. Toimeentulotuen saajankin pitäisi voida tienata sillä periaatteella, että kahta tienattua euroa kohden lähtisi yksi euro toimeentulotuesta (tarkkaa, toimivaa suhdetta en osaa sanoa).

Toimeentulotuen saajalla tulisi olla oikeus kohtuullisiin säästöihin. Näkemykseni kohtuullisista säästöistä on 5000 euron luokkaa (huomioiden rahan arvon muutokset), koska perinteisesti toimeentulotuen saajalla on saanut olla omistuksessaan juuri 5000 euron auto (perustellusta syystä tuota kalliimpi) ilman, että se vaikuttaa toimeentulotukeen. Oikeus kohtuullisiin säästöihin motivoisi sellaisiin töihin joihin nykyjärjestelmällä ei motivaatiota löydy ja vaikka töitä ei olisikaan, parantaisi se taloudellisesti ahtaalla olevan elämänlaatua.

Palkattomat työt siirtävät resursseja köyhältä rikkaalle

Palkattomista työkokeiluista pitää luopua. Sosiaaliturva on tarkoitettu pienituloiselle ja köyhälle, ei hyvätuloiselle yrittäjälle. Kun työtä teetetään työmarkkinatuella, otetaan siinä palkattomalta työntekijältä työpanos (tämä elää sosiaaliturvalla elävän tulotasolla vaikka tekee tosiasiallisesti töitä) ja samalla annetaan tulonsiirto mahdollisesti varakkaalle työnantajalle säästetyn palkan muodossa. Jotkut viihtyvät puuhakerhoissa, enkä niitä vapaaehtoisilta lakkauttaisi. Puuhakerhojen "työt" eivät saisi olla laadultaan samanlaisia kuin mitä jotkut tekevät palkallisena eikä niitä missään tapauksessa saisi tehdä yksityisen yrityksen hyödyksi.